Petteri Orpo

Mökkinaapurini Kainuusta jäi työttömäksi vakituisesta työsuhteesta vuonna 2008, kun UPM sulki Kajaanin tehtaan. Sen jälkeen hän on etsinyt töitä vaihtelevalla menestyksellä.

Viimein viime vuonna hän onnistui löytämään uuden työn, koska Suomen talous oli vuosien korpivaelluksen jälkeen lähtenyt kasvuun.

Monessa perheessä isä tai äiti on saanut töitä, koska niitä on riittänyt. Kovin työvoimapula ei ole ollut pääkaupunkiseudulla vaan esimerkiksi Kajaanin, Lapin ja Satakunnan toimipaikat ovat viime vuosina kärsineet pahimmista rekrytointiongelmista.

Minua huolettaa, mitä käy kaikille niille perheille, joissa vanhemmat ovat saaneet työtä myönteisen talouskehityksen avulla.

Nyt ei olisi varaa jättää yhtään kiveä kääntämättä, että työllisyys jatkaisi kohenemistaan. Maailmalta tulee jatkuvasti huolestuttavia merkkejä siitä, että kansainvälinen taloussuhdanne on heikentymässä.

Mitä useampi suomalainen on töissä, sitä parempi on Suomen kyky pitää huolta niistä, jotka huolenpitoa tarvitsevat. Se on myös inhimillisesti oikein. Työttömyys on keskeisin köyhyyttä ja syrjäytymistä lisäävä tekijä.

Edellinen hallitus jätti perinnön, jossa maan talous on kunnossa ja työttömyys alhaalla. Tämän pitäisi olla myös nykyisen hallituksen tavoitteena.

Kokoomus jätti viime viikolla välikysymyksen hallituksen talous- ja työllisyyspolitiikasta, koska me emme ole vakuuttuneita Rinteen hallituksen tavasta hoitaa taloutta.

Vastuullinen taloudenpito on tärkeää, koska Suomen väestörakenne on muuttunut dramaattisesti.

Viime viikolla julkaistiin entistä synkempiä ennusteita väestökehityksestä. Työssäkäyvien ihmisten osuus jatkaa nopeaa laskuaan suhteessa niihin, joista tulee pitää huolta.

Suomessa on tänä vuonna enemmän 77-vuotiaita kuin vastasyntyneitä.

Tarvitsemme vastuullista taloudenpitoa, jotta rahat riittävät tänä vuonna syntyneiden Eevin ja Eelin koulutukseen, ja siihen, että 77-vuotiaat Ritva ja Matti saavat parasta mahdollista tukea, kun he sitä tarvitsevat.

Hallituksen talous- ja työllisyystoimet eivät vakuuta. En usko, että niiden avulla hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus turvataan tulevaisuudessa. Tämä hallitus lisää pysyviä menoja ja valtion velkaa ilman tietoa pysyvistä tuloista.

Tässä suhteessa keskusta vaikuttaa kääntäneen takkinsa, sillä Sipilän hallituksessa keskusta piti kiinni tiukasta taloudenpidosta. Kuten tilalla, jossa varaudutaan talveen ja niukkojen aikojen varalle.

Sen sijaan tämä hallitus syö Sipilän hallituksen vaivalla säästöön keräämät siemenperunat.

Kokoomuksella on vaihtoehto hallituksen politiikalle. Me esitimme hallitukselle työllisyyspaketin, jolla Suomeen saataisiin 60 000 uutta työpaikkaa. Pitkällä aikavälillä tarvitsemme sitäkin enemmän työpaikkoja.

Kokoomus kannattaa työn, yrittämisen ja eläkkeiden verotuksen keventämistä. Haluamme uudistaa sosiaaliturvaa niin, että kaikissa tilanteissa työn tekeminen olisi kannattavampaa. Meidän pitää löytää keinoja, joilla ahkerat osatyökykyiset voisivat saada työtä.

Samaan aikaan, kun ponnistelemme työttömien työllistämiseksi, tarvitsemme työperäistä maahanmuuttoa ikääntyvään Suomeen. Kotimaamme ei pyörisi päivääkään ilman muualta tulleita työntekijöitä: maataloustuotteet jäisivät pelloille ja marjat metsiin.

Työntekijöiden liikkumista ja asuntomarkkinoiden toimivuutta pitäisi parantaa myös Suomen sisällä.

Kehotan pääministeri Rinnettä ja valtiovarainministeri Lintilää tarttumaan toimeen. Kokoomus tukee hallitusta toimissa, jotka parantavat työllisyyttä ja lisäävät yritysten halua palkata työntekijöitä.

Lämna ett svar

Din e-postadress kommer inte publiceras. Obligatoriska fält är märkta *