Petteri Orpo

Velka on velkaa, vaikka voissa paistaisi

(Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 27.10.2021) Velaksi eläminen ei ole suomalaisten mieleen. Samaan aikaan, kun pääministeri haluaa avata uusia ovia velanotolle, reilusti yli puolet suomalaisista pitää jo nykyistä velkarallia liian kovana. Taloustutkimuksen tekemän kyselyn mukaan suomalaisista 59 prosenttia on erittäin tai melko huolestunut velkaantumisesta. Tulos ei yllätä. Erityisesti huolta ja ihmetystä herättää se, että hallitus on ottamassa ensi […]

Tarvitsemme talouskasvua voidaksemme paremmin

(Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 17.3.2021) Polttoaineyhtiö Neste ilmoitti rakentavansa uuden jalostamon Alankomaiden Rotterdamiin kotimaisen Porvoon sijaan. Miljardiluokan investoinnin häviäminen oli pettymys Suomelle. Hallituksen on syytä käydä päätökseen johtaneet syyt tarkkaan läpi ja analysoitava, mitä Suomi voisi jatkossa tehdä paremmin. Yhden investoinnin häviäminen tai voittaminen ei olisi niin suuri uutinen, mikäli Suomeen tehtyjen investointien määrä olisi kokonaisuudessaan […]