Petteri Orpo

Yhteinen politiikka – yhteinen valuutta

Kolumni on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 27.9.2017. Pestini maa- ja metsätalousministerinä oli hyvä koulu Eurooppa-politiikkaan. Minulle muistutettiin useaan otteeseen maatalouspolitiikan olleen edelläkävijä luotaessa yhteisiä pelisääntöjä, päätöksentekoa ja rahoitusta. Yllättynein olin maataloussektorin vahvasta roolista yhteisen valuutan luomisessa. Euroopan viljelijäjärjestöt havaitsivat varsin pian, että yhteinen maatalouspolitiikka vaatii myös yhteisen valuutan. Devalvaatiot sotkivat sekä markkinoiden toimintaa, että vaikeuttivat tukijärjestelmien […]

Suomen ei tule eksyä EMU:ssa sivuraiteelle

Brexitistä ja muista haasteista huolimatta, Euroopan unionin tulevaisuudesta on keskusteltu tänä vuonna enemmän kuin pitkään aikaan. Ensi viikolla aiheena on talous- ja rahaliiton eli EMU:n tulevaisuus, josta komissio julkaisee keskustelupaperin. Paperi on osa keskustelunavausten sarjaa, joka alkoi koko Euroopan unionin viiden tulevaisuusskenaarion hahmottelulla maaliskuussa. Odotettavissa on erilaisia malleja EMU:n kehittämisestä, mikä on minusta järkevä tapa […]