Petteri Orpo

Uusia työpaikkoja ei näy eikä kuulu – tekeekö hallitus mitään?

(Julkaistu MTV:n nettikolumnina 3.7.2020) Hallituksen perhevapaauudistus vähentää arvioiden mukaan työllisyyttä 5000 työllisellä. Työllisyyden kuntakokeilulle ei voitu edes arvioida positiivista työllisyysvaikutusta. Palkkatuen, jonka piti tuoda 10 000 – 20 000 uutta työllistä, vaikutus on jäämässä tuhanteen työpaikkaan. Koko polkunsa ajan hallitus on yrittänyt työntää vastuuta työllisyystoimista työntekijä- ja työnantajaliitoille. Valitettavasti kolmikantaryhmistä tihkuvat tiedot kertovat, että ryhmät eivät tule saamaan aikaan […]

Suomen tulisi olla maa, jossa saa tehdä

(Kolumni on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 13.6.2018)   Maailmanlopun maalaaminen on helppoa, vaikeampaa on keksiä ratkaisuja. Kokoomuksen puoluekokous pidettiin viikonloppuna kotikaupungissani Turussa. Lähes 1 500 ihmistä ympäri Suomen kokoontui keskustelemaan puolueen arvoista, politiikasta ja tulevaisuudesta. Satavuotias kansanliike valitsi puoluejohdon, hyväksyi historiansa yhdeksännen periaateohjelman ja muodosti kantansa sosiaaliturvan uudistamiseen. Päivitimme näkemyksemme ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Maailma muuttuu hurjaa […]

Perusturvamme on harsittu tilkuista, nyt se on uudistettava

Kolumni on julkaistu MTV.fi-sivustolla 28.3.2018. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus on enää eduskunnan lopullista käsittelyä vailla. Nyt on mahdollista siirtää huomiota jo seuraaviinkin haasteisiin. Seuraavan hallituksen suurin tehtävä on sosiaaliturvan perusteellinen uudistaminen. Suomi ja suomalaiset tarvitsevat turvaa, joka auttaa heikommassa asemassa olevia, kannustaa työhön ja on helposti ymmärrettävä. Hyvä perusturva on tasa-arvoisen yhteiskunnan tukipilari. Nykyinen sosiaaliturva […]

Tulevaisuutta pitää ajatella joka päivä

Puhe Tampereella Kokoomuksen yhdistysten puheenjohtajapäivillä, Tulevaisuuspäivät 17.3. Muutokset puhuttaessa mahdollisia Rakkaat kokoomuslaiset, Tämä on minulle yksi vuoden tärkeimmistä päivistä, yksi kohokohdista. Todella hienoa nähdä teidät kaikki täällä. Vietämme Kokoomuksen satavuotisjuhlaa. Tulevaisuuspäivät on ensimmäinen iso kokoomusyhteisömme tapahtuma tänä vuonna. Kesäkuussa kohtaamme juhlapuoluekokouksessa Turussa. Varsinaiset juhlallisuudet ovat loppusyksystä. Niiden lisäksi isännöimme marraskuussa Euroopan kansanpuolueen kongressia Helsingissä. Se […]

Puheenjohtaja Orpon puhe Kokoomuksen puoluevaltuustossa 20.5.2017

Hyvä puoluevaltuusto, muut kuulijat. Noin puolitoista kuukautta on kulunut siitä, kun Kokoomus teki kuntavaaleissa paluun Suomen suurimmaksi puolueeksi. Se oli mukava ilta, kun meidän kaikkien, koko laajan kenttäväkemme työ sai palkintonsa ihmisten antamana luottamuksena. Olemme olleet tutkitusti Suomen luotetuin kuntapuolue, ja vaalitulos kertoo, että niin olemme edelleen. Kolmas kerta peräkkäin Suomen suurimmaksi kuntapuolueeksi. Se on […]

Puhe Kokoomuksen puoluevaltuustossa 21.1.2017

Hyvää isänmaan satavuotisjuhlavuotta, hyvä puoluevaltuusto! Suomen itsenäistyessä vuonna 1917 Suomi oli kovin toisenlainen maa kuin nyt. Tuolloin syntynyt tyttö – kutsutaan häntä vaikka Ullaksi – syntyi Euroopan laitamaille, köyhään ja jakautuneeseen maahan. Ullan lapsuudessa köyhyys ja vähäosaisuus eivät olleet Suomessa harvinaisia. Sotien aikaan kuolema ja pelko tulivat tutuiksi koko kansakunnalle. Sotien jälkeen Ulla ja muut […]